Kahdessa vaiheessa, vuosina 1955 ja 1962 rakennettu, Hilding Ekelundin suunnittelema alun perin yksityinen tyttökoulu, Strömborska skolan, sijaitsee Porvoon empire-keskustassa. Koulu toimii ruotsinkielisenä yläkouluna vuoden 2019 loppuun asti. Rakennus
Otakaari 5 eli vanha sähkötekniikan osasto sijaitsee Otaniemen keskeisen kampusalueen laidalla. Rakennus on kampusmittakaavassa poikkeuk-sellisen suuri, valmistuessaan se oli toiseksi suurin heti Alvar Aallon päärakennuksen jälkeen. Otakaari 5:n rakenn
Pohjois-Tapiolan koulu on vuosina 1964 ja 1967 kahdessa vaiheessa rakentunut koulurakennus Espoon Pohjois-Tapiolassa. Koulu on tiilipintainen, betonirakenteinen ja yleisilmeeltään matalan horisontaa-linen. Rakennushistoriaselvitys laadittiin palvelemaa
Riihimäen kasarmialueen eteläosan kulttuuriympäristöselvitys tehtiin lähtökohdaksi alueen muuttuvan maankäytön suunnittelulle. Puolustusvoimat on luopumassa alueen käytöstä ja alueelle suunnitellaan asumista. Kasarmialue on venäläisten 1910-luvulla rak
Rautatie ja ratapiha ovat merkittävässä asemassa Riihimäellä, sillä kaupunki on kehittynyt radan ympäristöön. Riihimäen rautatieasema on historiallisesti rautatieliikenteen merkittävimpiä risteyskohtia Suomessa. Kulttuuriympäristöselvityksessä tarkaste
Helsingin Vallilassa sijaitsevan Vallilan ala-asteen koulu on arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema ja se on valmistunut vuonna 1902. Kokonaisuutta täydennettiin vuonna 1935 valmistuneella laajennusosa, jonka suunnitteli arkkitehti Gunnar Taucher.
Heräsikö kiinnostuksesi ja haluat tietää meistä lisää? Soita meille tai lähetä viesti!