Pohjois-Tapiolan koulu

Pohjois-Tapiolan koulu on vuosina 1964 ja 1967 kahdessa vaiheessa rakentunut koulurakennus Espoon Pohjois-Tapiolassa. Koulu on tiilipintainen, betonirakenteinen ja yleisilmeeltään matalan horisontaa-linen. Rakennushistoriaselvitys laadittiin palvelemaan Espoon kaupungin kiinteistökehittämis-hankkeita.

Pohjois-Tapiolan koulun suunnittelusta järjestettiin avoin arkkitehtuurikilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Eija-Leena ja Elja Airaksinen solukoulutypologiaa edustavalla ehdotuksellaan. Se edustaa tyypillistä 1960-luvun kouluarkkitehtuuria ja on säilyttänyt ulkoasunsa lähes alkuperäisenä. Rakennusta laajennettiin uudella, irrallisella luokkasiivellä vuonna 1988. Vuonna 2003 valmistui koulun ensimmäinen mittava perusparannus, jossa tiloja myös muuteltiin hieman. Sisätilojen nykyasu on peräisin tästä perusparannusvaiheesta.

Koulun alkuperäinen käyttäjä, Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu lakkasi olemasta peruskoulu-uudistuksen myötä, jonka jälkeen vanha oppikoululaitos jaettiin kahteen osaan, yläasteeseen ja lukioon, jotka jatkoivat toimintaansa koulurakennuksessa. Nykyisin Pohjois-Tapiolan lukio on siirtynyt Otaniemeen ja rakennusta käyttää Pohjois-Tapiolan yläkoulun lisäksi Aarnivalkean alakoulu.

Rakennus liittyy Pohjois-Tapiolan asemakaavaan, jonka suunnitteli 1950-luvun lopulla Pentti Ahola. Koulurakennus muodosti  viereisellä tontilla sijaitsevan  Sepon koulun kanssa Tapiolan Pohjoisen asuinlähiön merkittävimmän julkisten rakennusten parin. Lähiön ympäristö on säilynyt tähän päivään saakka lähes alkuperäisessä asussaan. Se on osa Tapiolan RKY-aluetta. Arkkitehtuuriltaan Pohjois-Tapiolan koulu on edustava ja kohtuullisen hyvin säilynyt esimerkki aikansa uudistusmielisestä kouluarkkitehtuurista.

Ota meihin yhteyttä

Heräsikö kiinnostuksesi ja haluat tietää meistä lisää? Soita meille tai lähetä viesti!

050 574 8710